Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio-old.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio-old.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2019 klo 17:00 - 20:33 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje   
 
  188 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
  189 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN
  190 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
  191 LAUTAKUNTIEN JA MUIDEN VIRANOMAISTEN PÖYTÄKIRJAT
  192 TIEDOTUKSIA
  193 KAUPUNGINVALTUUSTON 27.5.2019 PIDETYN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN ESITTÄMINEN TOIMENPITEITÄ VARTEN
  194HUHTIKUUN KUUKAUSIRAPORTTI 2019
  195ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS, KORTTELIT 12 JA 18 (RAATIHUONEEN KORTTELI)
  196KARHAKKAMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSEN KÄYNNISTÄMINEN
  197 SEMINAARIN KOULUN JA TORNIONSEUDUN KOULUN YHDISTÄMINEN JA NIMEN MUUTTAMINEN TORNION SEMINAARIN KOULUKSI
  198HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2018
  199 ERVA JÄRJESTÄMISSOPIMUS
  200 ERVA OSUUSKUNTA
  201 KUNNAN JA SEURAKUNNAN EDUSTUS VUODEN 2019 KUTSUNNOISSA
  202 VALTUUSTOALOITE VAMMAISPALVELUIDEN TOTEUTUMISEN LAINMUKAISUUDEN SELVITTÄMISESTÄ
  203 VALTUUSTOALOITE VAMMAISPALVELUJEN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMISESTA
  204 HANKINTAPÄÄLLIKÖN TOIMEN TÄYTTÄMINEN
  205 HENKILÖSTÖPÄÄLLIKÖN VIRAN TÄYTTÄMINEN
  206 MAURI LAPPALAISEN ERO LUOTTAMUSTEHTÄVISTÄ
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Pelttari Pekka khn pj.
  Kapraali Ilkka khn I vpj.
  Taramaa Markku khn II vpj.
  Aalto Merja jäsen
  Juntura Sari jäsen
  Keinänen Outi jäsen
  Lankila Matti varajäsen
  Lummi Raija jäsen
  Rainio Olli jäsen
  Sainmaa Jari  jäsen (uusi)
  Ponkala Markku kvn I vpj.
  Hakomäki Jan-Mikael  kvn II vpj.
  Ollila Kosti uusi KV III vpj
  Nousiainen Timo kaupunginjohtaja
  Kangastalo Sampo kehitysjohtaja
  Vuorjoki Anne  talousjohtaja
  Kääriäinen Outi  pöytäkirjanpitäjä